Kaupungin tehtävä on tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille, ei vain niille, joilla on niihin varaa.
”Sitä saa, mitä mittaa”,saattaa olla aforismi, jonka syntyperään ovat vaikuttaneet amerikkalainen johtamisen ajattelija, johdon konsulti Peter Drucker ja laatuguru W. Edwards Deming. Ensimmäisen tunnetuin hokema on ”What gets measured gets managed”, vapaasti suomennettuna ”Sitä johdetaan, mitä mitataan” ja jälkimmäinen on laatuympyrän keksijä, jossa keskiössä on jatkuva mittaaminen.
Olipa aforismin keksijä kuka hyvänsä, myös oman kokemukseni mukaan se pitää paikkaansa. Oman havaintoni mukaan mittaaminen myös houkuttaa tietyissä tilanteissa pelillistämään mittarit epäterveellä tavalla siten, että mittariarvosta tulee pistelaskuri ja sillä miten huippupisteisiin päästään, ei ole niin väliä, kunhan se näennäisesti tapahtuu pelisääntöjen puitteissa. Jos temppu toimii, siihen pahimmillaan kannustetaan, ja jos siitä jäädään kiinni, seurauksena on usein vain uusia sääntöjä, jotka kieltävät tämän, mutta kieltoa ei noudateta ja rikkomukset vain kätketään paremmin.
Erityisen ongelmallista tämä on kun mittaristo sidotaan tulospalkkioihin tai epärealistisiin lupauksiin. Suorastaan luodaan järjestelmä, joka kannustaa optimoimaan mittatavaa asiaa ja unohdetaan miksi asioita ylipäätänsä tehdään.
Kaupunginvaltuusto ohjaa kaupungin johtamista ja arvioi toteutettujen palveluiden laatua usealla erilaisella mittarilla. Mittarien painoarvoja ja mittareita määrittelemällä vaikutetaan suoraan siihen, miten kaupunkia johdetaan ja miten asioita toteutetaan. Mittarit ja tavoitetulokset on valittava huolella, tai saadaan kauniita käppyröitä, mutta epäonnistuneita palveluita, ahdistuneita kaupunkilaisia ja tyytymättömiä kaupungin työntekijöitä.
Rahaan ja säästämiseen perustuvien mittarien painottaminen ei johda kykyyn tuottaa parempaa asiakastyytyväisyyttä, lyhyempiä jonoja ja tehokkuuteen, se johtaa kustannusten optimoimiseen. Ja jos sitä tehdään niin, että yksi kaupungin virasto ostaa toiselta, päästään pahimmillaan tilanteeseen missä kaupungilla ei ole varaa maksaa kaupungille ja ensimmäisen viraston tuottama palvelu on lakkautettava liian kalliina tai kannattamattomana. Seuraavana vuonna jälkimmäisen viraston tulos romahtaa, koska sen paras asiakas toisessa virastossa meni vararikkoon.
Väärillä mittareilla tai väärillä painotuksilla tapahtuva mittaaminen myös johtaa helposti sellaisten toimintatapojen luomiseen, jotka tehostavat vääriä asioita ja nostavat itse prosessin keskiöön, niin että sitä toteuttavat ihmiset sekä ne ihmiset joille palvelua tehdään muuttuvat toisarvoisiksi. Kun prosessin tarkoitus on tuottaa kuluttajille myytävää palvelua tai tuotetta, ei tällä ole merkitystä ja se on usein toivottavaakin. Prosessin jokaisen toteuttajan on oltava korvattavissa uudella ja mielellään entistä halvemmalla resurssilla. Yritystoiminnassa ei edes yritetä tuottaa palvelua tai tuotetta, joka sopii kaikille, vaan ainoastaan niille, joilla on varaa ostaa tuote tai palvelu, eikä edes kaikille heillekään vaan riittävällä määrälle. Yritysten perimmäinen tehtävä on tuottaa voittoa, ei tyytyväisiä työntekijöitä tai palvella ihan kaikkia ihmisiä. Herrat Drucker ja Demming kehittivät ajatuksensa teollistumisen alkuaikoina, molempien taustalta löytyvät suuret autotehtaat. Voiko kaupunkia johtaa kuin autotehdasta? Pitäisikö?
Demingin laatuympyrä on asia, jota kannatan lämpimästi, samoin mittaamista, mutta en yritysjohtamisen oppien soveltamista kaupungin palveluiden tuottamiseen ymmärtämättä julkisen talouden ja yritystalouden tavoitteiden radikaalia eroavaisuutta.
Kaupungin palvelujen tarkoitus ei ole tuottaa voittoa. Kaupungin palveluiden ei ole tarkoitus olla palveluja maksukykyiselle kaupunkilaiselle vaan kaikille kaupunkilaisille. Kaupungin palvelut eivät voi olla kuten yhden koon sukkahousut – eivät oikeasti sovi juuri kenellekään, mutta niitä ostetaan siinä toivossa että ne ovat hintansa väärtit, kun ei parempaa vaihtoehtoakaan löydy. Terveyspalveluissa ei riitä, että prosessi palvelee optimaallisen tehokkaasti niitä, jotka ovat diginatiiveja tai niitä, joille kaikki digipalvelut ovat kauhistus.
Kun minut valitaan valtuustoon, haluan, että kaupungin palveluiden toteuttamisen keskiössä ovat niitä toteuttavat ammattilaiset, joita kohdellaan ihmisinä, ei prosessin osina. Haluan, että kaupunki tuottaa palveluilta kaikille kaupunkilaisille, ei vain niille, jotka käyttävät yhdenkoon sukkahousuja. Haluan, että kun kaupunki ostaa yrityksiltä palveluja, tai yhtiöittää palveluita, se ei samalla ulkoista yrityksile vastuuta valvoa toimintaa siten, että kaksi edellämainittua toteutuvat. Pukki ei voi olla kaalimaan vartija!
Vihreänä naisena minulle on myös tärkeää, että kaikki mitä kaupunki tekee tai teettää on ekologisesti kestävällä pohjalla ja tapahtuu luonnon ehdoilla. Nämäkin vaatimukset ovat usein ristiriidassa yritystalouden tavoitteiden kanssa.
Tässä blogissa kirjoitukset, jotka käsittelevät johtamista ja mittareita, löytyvät kategoriasta: ”Pinkki on uusi vihreä!”. Pinkki viittaa siihen, että ei kustannuspainoitteinen mittaristo ja yritystalouden oppien soveltuvuuden kyseenalaistamisen katsotaan kuuluvan vasemmistolaiseen ideologiaan. Myönnän, minä kannan enemmän huolta kaupunkilaisista kuin rahasta. Minä teen politiikkaa kaupunkilaisia en rahaa varten.