Bingo ei ollut yleisömenestys, paikalla oli neljä henkilöä, jotka eivät liittyneet mitenkään bingottavien kampanjaan, mutta sisällöllisesti kyllä keskustelut kestivät pilkkuun saakka. Arabia-Käpylän-Viikin Vihreät ry kiittää CoolHead Breweryä tiloista.
Mistä sitten keskusteltiin? Kolme eniten askarruttanutta teemaa olivat:
- transihmisten kohtaaminen kaupungin palveluissa – erityisesti sotepalveluissa,
- lainvastaiset päätökset sotepalveluissa ja
- kaupungin tapa rikkoa omia eettisiä ohjeitaan ja välttää vastuutaan käyttämällä välikäsien kautta vuokratyövoimaa.
Transihmisten kohtaaminen
Maailma on erilainen erilaisista kuplista katsottuna ja se mitä näet kuplasi sisällä ei ole se totuus, joka vallitsee kaikkialla yhdenvertaisena ja todellisena. Olen onnekas transnainen, koska olen töissä yrityksessä, joka oikeasti uskoo erilaisuuteen voimavarana ja hyväksyy kaikki työntekijänsä sellaisina kuin he ovat. Ilman vertaisryhmiä ja ihmisten kuuntelemista voisin hyvin kuvitella, että kaikki on muuallakin hyvin. Näin ei ole, ei ole julkisella puolella, eikä ole yrityspuolella. Yrityspuolesta ei nyt puhuttu, mutta en malta olla toteamatta, että minulle oli melkoinen työkulttuurishokki osallistuminen Työelämän LGBTQ+:n tapahtumaan Nokian kampuksella Espoossa. Osa panelisteille esitetyistä kysymyksistä sai minut tajuamaan kuinka onnekas olen.
FRA:n 2024 julkaistussa kyselytutkimuksessa 32% transmiehistä, 22% transnaisista ja 19% ei-binäärisistä oli kohdannut syrjintää terveyspalveluissa. Ja samaisen tutkimuksen mukaan 25% sateenkaarevista ihmisistä oli kohdannut syrjintää jollakin elämänsä alueella. Joten ei ole ihme, että esitetään kysymys siitä miten sukupuolivähemmistöjen asemaa kaupungin palvelutarjonnassa tulisi parantaa.
Aiheen tiimoilta heräsi kaksikin kiinnostavaa keskustelua. Keskusteltiin verhoista kattoon liikuntatilojen pukuhuoneissa ja siitä voisiko transihminen jotenkin välttää kohtaamista terveyskeskuslääkärin kanssa, joka pitää näkyvästi pöydällään vastarintaliikkeen tarroilla koristeltua puhelinta?
”Verhot katossa”, voisivat olla esimerkki käytännön toimista valtuustoaloitteessa missä kaupungin liikuntatilojen pukeutumistilojen ja yleensä kaupugin palvelujen sosiaalitilojen sovittamista sukupuolivähemmistöt huomioiviksi vaaditaan. Aloite voisi myös velvoittaa kaupunkia korjaamaan oman henkilöstönsä sosiaalitilat. Monet tehtävät muutokset eivät olisi kalliita toteuttaa, mutta vaikutukset olisivat suuria monen transsukupuolisen mahdollisuuksiin harrastaa ja elää sukupuoli-identiteettinsä mukaista elämää. Monelta jäävät liikunnalliset, liikuntapaikalla tapahtuvaa vaatteiden vaihtoa vaativat, harrastukset väliin, koska he eivät koe olevansa tervetulleita tai turvassa kummankaan sukupuolen pukeutumistiloissa. Transitio ei myöskään ole asia, joka tapahtuu yhdessä yössä, vaan on vuosien prosessi, joten oman kehon keskeneräisyyden jakaminen toisten kanssa on vaikea paikka, kun sen keskeneräisyyden kokeminen on itselle jatkuva ahdistuksen paikka.
Terveyskeskuslääkärin valitseminen tämän työn ulkopuolisten arvojen, uskonnon tai mielipiteiden perusteella on ongelma, johon en itse keksi täydellistä ratkaisua. Et oikein voi kysyä lääkäriltä työhaastattelussa: ”Oletko natsi tai uskotko siihen, että homot kuuluvat helvettiin?” etkä varsinkaan kirjata tätä tietoa mihinkään ylös, jos tämä paljastuu lääkärin työuran aikana. Mutta ennen kuin jatketaan ratkaisun parissa, pohditaan hetki, mitkä ovat vallitsevat keinot ongelman käsittelyyn.
Yhteiskunnan tällä hetkellä ongelmaan tarjoamat ratkaisut ovat tasa-arvovaltuutettu (sukupuolivähemmistöt) ja yhdenvertaisuusvaltuutettu (koko kirjo), jotka molemmat ovat kuin yhdistelmä vanhaa Suomessa käytettyä ilmatorjuntaohjusta sekä raittiussaarnaaja. IT-ohjuksella kyettiin ampumaan vain loittonevaa – pakenevaa – lentokonetta, eli se ei estänyt vahinkoa, mutta se tarjosi mahdollisuuden rangaista syyllistä ja saarnaaja ei puolestaan estä tarttumasta pulloon, mutta kertoo mitä pulloon tarttumisesta voi pahimmillaan seurata.
Vahvin yhdenvertaisuusvaltuutetun tarjoama keino, mitä terveyspalveluissa syrjitty, nöyryytetty, peloteltu, syyllistetty ja tuomittu voi tehdä, on kantelu Valviralle. Valvira on itsessään transsukupuolisille punainen vaate, taho, joka vainoaa yksityisiä lääkäreitä, jotka katsovat olevansa oikeutettuja hoitamaan transsukupuolisia potilaita Palveluvalikoimaneuvoston (Palko) antamien vanhentuneiden hoitosuositusten vastaisesti.
Ja jos kantelu tehdään, niin johtaako se mihinkään? Valvira on myös kunnostautunut lääkärioikeuksien suojelijana tilanteessa missä ne olisi ajat sitten pitänyt ottaa pois. Kuusi kertaa potilaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu mies on edelleen lääkäri. Syy ei ole ihan yksioikoisesti kaikissa tilanteissa puhtaasti Valviran, vaan Valvira on käytännössä hampaaton poistamaan osaa ongelmalääkäreistä. Esimerkkinä edellisestä voidaan mainita Ruotsissa lääkärinlupansa menettänyt raiskaaja. Valvira ei voi poistaa lääkärioikeuksia Suomessa, jollei lääkäri tee jotakin rikollista tai hoitosuositusten vastaista työssään. Valviran täytyy vain toivoa, että joku ongelmalääkäri erehtyy vaikka määräämään ”holtittomasti” transnaiselle naisten vaihdevuosioireiden hoitoon tarkoitettua hormonivalmistetta.
Ratkaistava ongelma voidaan tiivistää muotoon: ”Ihmisen ei tulisi kohdata sellaista lääkäriä, joka ei hyväksy tai kohtele häntä sellaisena kuin hän on ja/tai lääkäriä, joka ammatin ulkopuolisten mielipiteidensä perusteella ei todennäköisesti tarjoa hänelle tiedostaen tai alitajuisesti parasta mahdollista hoitoa.” Suomen perustuslaki yhtäältä edellyttää yhdenvertaisuuden toteutumista, niin lääkärille kuin potilaalle. Lisäksi muun laidansäädännön takia emme voi seuloa potentiaalisia ongelmalääkäreitä pois emmekä toisaalta voi profiloida potilaita.
Teoriassa transsukupuolisille, joilla on F64.x sarjan diagnoosi voitaisiin etsiä varausjärjestelmässä transhoitoihin erikoistunut lääkäri, mutta tämä ratkaisu kattaisi vain ne, joilla on diagnoosi ja jättäisi kaikki muut ratkaisun ulkopuolelle. Eikä transhoitoihin erikoistuminen aina tarkoita sitä, että lääkärin pitäisi näitä harjoittaa. Suomessa on ainakin yksi transhoitoihin erikoistunut lääkäri, jonka suomalainen sateenkaariyhteisö kokee transvihamielisenä ja jonka katsotaan toimillaan, lausunnoillaan sekä näkemyksillään aiheuttavan tarpeetonta kärsimystä ja vahinkoa transsukupuolisille.
Yksi mahdollinen tapa ratkaista ongelma olisi LGBTQI+ järjestöjen tarjoama koulutus, joka päättyy sertifiointitestiin. Testin läpäisseen terveydenhuollon ammattilaisen tietoihin merkittäisiin tieto sertifikaatin suorittamisesta ja hän saisi halutessaan käyttää sitä julkisesti tai piilottaa sen. Aikaa varattaessa potilas laittaisi varauslomakkeessa ruksin kohtaan: ”Haluan sateenkaarisertifioidun ammattilaisen”.
Tässä ratkaisussa on useita ongelmia. Ensinnäkin ajanvarauksiin perustuva hoito on vain yksi osa palvelukokonaisuudesta ja aikoja voidaan varata paitsi sovelluksella tai selaimella netistä, ihmistä kohtaamatta, myös soittamalla. Soittamalla joudut paljastamaan varausta käsittelevälle henkilölle kuuluvasi vähemmistöön ja myös mahdollisesti piilossa oleva LGBTQI+ ammattilainen paljastuisi varausta tekevälle henkilölle. Kun varausta hoitanut ihminen onkin omilta mielipiteiltään täysin vastakkainen, voivat seuraukset olla sekä potilaalle ja lääkärille epätoivotut. Toisekseen sertifioituja ammattilaisia pitäisi olla melkoinen määrä ja heidän jakautua riittävän laajasti eri palveluiden ylitse koko kaupungin alueelle. Jos testi on pakollinen, sen suorittavat myös ne jotka eivät ole LGBTQI+ ystävällisiä ja jos se on vapaaehtoinen, niin suorittaako sen riittävä määrä ihmisiä?
En tiedä, onko sinulla parempi ratkaisu? Kerro minulle, haluan oikeasti kuulla, jos olet sellaisen keksinyt.
Lainvastaiset päätökset sotepalveluissa
Olen aiemmin kirjoittanut siitä, että meillä on johtamiseen liittyvä ongelma, joka syntyy yhdistelmänä huonosta tavoitteenasetannasta ja mittaamisesta, mutta en olettanut tilanteen olevan niin paha, että sosiaalityöntekijöiden katsotaan tekevän lainvastaisia kielteisiä päätöksiä säästääkseen kaupungin rahoja, koska menettäisivät työnsä jos toimisivat toisin.
Vammaispalvelulaki, niin vanha, kuin nyt vuoden vaihteessa voimaan astunut, laki säätävät oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan. Esitettiin, että Helsingin kaupunki epää henkilökohtaisia avustajia systemaattisesti ilman pelkoa seurauksista. Perusteiksi esitettiin, että vaikka päätökseen voidaan hakea muutosta Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan alaiselta Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan yksilöasioiden jaostolta, käsittelyaika on pitkä ja oikaisu suurella todennäköisyydellä evätään, jonka jälkeen asia on vietävä hallinto-oikeuteen.
Jos näin todella on, asiaan on ehdottomasti puututtava. Asian tutkiminen omalla kohdallani tyssäsi siihen, että en löytänyt tilastoja, joista näkisi edes esimerkiksi vuonna 2023 käsiteltyjen avustajahakemusten määrän tai vuonna 2024 käsiteltyjen muutoshakemusten lukumääriä. Joten systemaattisuutta enkä tarkoitushakuisuutta kyennyt varmentamaan. Sen sijaan voin vahvistaa valituksen käsittelyajan.
Tutkin asiaa tarkastelemalla lautakunnan pöytäkirjaa 20.2.2025, jossa käsiteltävistä salaisista 42 päätöksestä kolme koski joulukuussa tehtyä henkilökohtaista apua, joka voi tarkoittaa evättyä päätöstä avustajasta. Käsittelyaika näiden kolmen päätöksen kohdalla oli siis kolme kuukautta. Jos siis on tyytymätön lautakunnan tekemään päätökseen, seuraava askel on kunnallisvalitus, joka tehdään hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa jaoston päätöksestä. Tällä hetkellä hallinto-oikeuden keskimääräinen käsittelyaika on 10,5kk. Asiaa tarkemmin tilastoista tutkimalla paljastuu, että sosiaaliasioihin liittyviä asioita käsiteltiin Helsingin hallinto-oikeudessa 789 kappaletta, joista 786 ratkaistiin keskimääräisellä 8,4kk:n käsittelyajalla.
Jos tarvitset nyt henkilökohtaista avustajaa ja se sinulta evätään, niin haluatko käyttää kolme kuukautta tai vuoden saadaksesi päätöksen kumotuksi ja uudelleen käsiteltäväksi? Kuulostaa minusta kohtuuttomalta ja selvittämisen arvoiselta asialta. Lupaan ottaa valituksi tullessani tämänkin asialistalleni.